Month: toukokuu 2017 (Page 1 of 2)

Kotona jälleen

On kulunut muutama päivä, kun lopetin työt Põhja-Eesti Regionaalhaiglassa. Palasin Suomeen keskiviikkona ja jo torstaina arki alkoi opiskelujen merkeissä.

Oli hienoa, että pääsin tekemään osan työssäoppimistani Virossa. Harjoittelupaikassa meidät otettiin hyvin vastaan, meistä oltiin kiinnostuneita, meille kerrottiin paljon ja meiltä myös kysyttiin paljon. Varsinainen työ käsitti yksinkertaisia tehtäviä, kuten EKG:n ottoa, verenpaineen mittauksia, jne. Mielenkiintoisinta oli nähdä sairaalan arkea ja erilaisia toimintoja. Suurimman vaikutuksen teki varjoainekuvaukset ja pallolaajennukset. Oli todella upeaa päästä katsomaan lasin takaa, kun näitä operaatioita tehtiin. Myös sydänvalvontaosaston työskentelyä oli hienoa seurata. Potilaiden onneksi ja minun ”harmikseni” osastolla oli rauhallista, eikä mitään dramaattista tapahtunut. Sairaanhoitaja kuitenkin kertoi osaston toiminnasta, esitteli laitteita, kuvaili tilanteita, joita osastolla voi sattua sekä selvitti lääkehoidon toteuttamista. 

Regionaalhaigla on suuri sairaala, jota remontoidaan ja laajennetaan jatkuvasti. Työntekijät ovat selvästi ylpeitä työstään ja työpaikastaan. Remontoidut osastot ovat viihtyisiä ja valoisia, sisäilma tuntuu raikkaalta. Näkemäni ja käyttämäni laitteet olivat moderneja, samoja kun meillä täällä Suomessakin. Kaiken kaikkiaan yleisilme oli tehokas ja siisti. Ala-aulan kahvila oli suorastaan ylellinen suihkulähteineen ja suurine ikkunoineen.

Puhuimme hieman hoitajien työoloista ja palkoista. Palkat eivät suomalaisittain päätä huimaa ja työpäivät ovat pitkiä. Hoitajia tuntuu olevan riittävästi, joskin joillain osastoilla puhuttiin työvoimapulasta. Sama ongelma vaivaa kuin meilläkin: raha, sitähän ei taida olla terveydenhuollossa koskaan riittävästi. Moni sairaanhoitaja haaveilee työstä ulkomailla, siksi he puhuvatkin mielellään englantia. Hyöty oli siis molemminpuolinen: sekä minä että paikalliset hoitajat saimme hyvää harjoitusta. Täytyy myös muistaa, että Virossa hoitajan on hyvä osata myös venäjää, sillä venäjää puhuvia potilaita on paljon. Minäkin pääsin käyttämään kaikki sanavarastossani olevat venäläiset sanat! Muutama potilas puhui suomeakin. Varsinkin vanhempi sukupolvi on oppinut suomen kieltä televisiosta, sillä kotoiset kanavamme ovat näkyneet tallinnalaisissa televisioissa vuosikymmenet. Nuoremmat puhuvat englantia varsin sujuvasti.

Virossa lähihoitajakoulutus on vasta alkutaipaleella, mutta meidän hoiva-avustajiin verrattavissa olevia hoitajia on paljon. Heidän töihinsä kuuluu esimerkiksi potilaiden hygieniasta ja yleisestä puhtaudesta huolehtiminen, ruuan jakelu sekä vaatehuolto, mutta lääkehoitoon he eivät osallistu. Sainkin usein selittää, että en ole sairaanhoitajaopiskelija, mutta voin kuitenkin toteuttaa lääkehoitoa Suomessa työskennellessäni. Lähihoitajien koulutus on kuitenkin hyvässä vauhdissa myös Virossa, joten jatkossa työkenttämme on varmasti selkeämpi myös siellä.

Vaikka Viro oli minulle tuttu paikka, nämä kaksi viikkoa antoivat aivan uuden kuvan maasta. Arki on aivan muuta, kuin mitä muutaman päivän turistireissulla näkee. Maan elintaso on noussut kohisten, varsinkin pääkaupunkiseudulla. Olisi mielenkiintoista päästä näkemään ”oikeaa” elämää myös Tallinnan ulkopuolella. Paikalliset kertoivat hintojen nousseen viimevuosina rajusti. Huomasin sen itsekin, ruokakaupassa hinnat olivat Suomen tasolla. Palkkatason kerrotaan olevan huomattavasti alhaisempi, kuin meillä. Mielenkiintoista seurata, mihin kehitys johtaa. Hinnat nousee, palkkoja on luonnollisesti nostettava, että ihmisillä on varaa ostaa, koska palkat nousevat, täytyy taas nostaa hintoja, koska kustannukset nousevat ja sitten on jälleen pakko korottaa palkkoja… kierre on valmis. Kuulostaa kovin tutulta.

 

Viron loppukuulumiset Leenalta

Laitan loppukuulumiset omalta osaltani:
Viimeisiä viedään ennenkuin loppuu. Perheeni saapui tänään äitienpäivänä tänne. Kävimme äitienpäivälounaalla. Sen jälkeen perhe suunnisti Viimsi Spa:han.


Oli hienoa osata olla vuorostaan oppaana omalle perheelle, yleisillä kulkuneuvoilla liikkuessamme.
Helena on toiminut niin hyvänä oppaana, että olen oppinut.
Päivä oli aurinkoinen ja kohtuullisen lämmin.
Päivä vierähti sukkelaan ja jäin valmistautumaan seuraavaan ja viimeiseen työpäivään.
Menimme Helenan kanssa samalle osastolle, jossa olimme jo olleetkin. Normaaleja mittauksia EKG:ta ja verenpaineita. Hoidimme myös muutaman leikkaushaavan.
Hauska juttu tuli, kun tarkistin hoitajalta, kuinka anturalangat (en löytänyt näille virallista nimeä) laitetaan haavasidoksen alle. Hän luuli, että haluan vetäistä ne pois:) ja kauhistuneena sanoi, että et saa ottaa niitä pois! Selvisihän tilanne ja naurua riitti.
Myöhemmin Ulvin kanssa teimme paperit kuntoon ja kävimme harjoittelun läpi. Tulimme tulokseen, että kaksi viikkoa on aivan liian lyhyt aika kv-harjoitteluajaksi.


Oli hieno ja rentouttava lopetus työssäoppimiselle käydä Viimsi Spassa. Kaksi ja puoli tuntia ihania saunoja, porekylpyä ja käynti kylmävesialtaassa oli virkistävää.
Busseilla menin ja busseilla tulin. Mikä parasta, vasta viimeisenä iltana oivalsin, mikä oli minun bussipysäkkini nimi 🙂 Lepistiku (ei mennyt kuin kaksi viikkoa tuon oivaltamiseen). Järgmine peatus: Lepistiku eli seuraava pysäkki: Lepistiku

Tiistaina tavarat autoon ja nokka kohti satamaa ja kotia.

Tänne jäi kevät, saa nähdä minkälainen sää on Suomessa…

Leenan lauantai

Lauantaina lähdin yksin liikenteeseen. Helenalla vähän huonompi päivä. Liekö ”saksalaisessa” ruuassa jotain, kun minullakin oli yöllä paha olo…
Aamulla olin valmis kuin ”lukkari sotaan” lähtemään liikenteeseen.
Jännitti hieman yksin liikkuminen, sillä Helena on ollut loistava opas.
Hyppäsin bussiin ja jännitys loppui siihen.


Keskustassa kävelin Virukeskuksen viereen, missä menin ratikkaan. Kävin Suurpaalassa törsäämässä loputkin rahani. Takaisin tullessa kävin kahvilla Vanhassa kaupungissa odotellessani konsertin alkua.


Konsertti oli Tallinna Jaani kirik eli Tallinnan Jaani kirkossa. Siellä soitettiin Händeliä, Bachia ym. Anders Uibon Apokalüptiline sümfoonia oli mielestäni mahtavin. Se oli Johannese ilmutus:Pkt 21 salm nr. 10 (Johanneksen ilmestys: jakso 21 jae nro 10. Myös uruilla ja viululla soitettu Cantilena.


Konsertti kesti melkein puolitoista tuntia.
Sitten bussiin numero 24 ja ”kotiin” kaupan kautta. Liekö aurinkoa tullut päivän aikana, kun naamaa kihelmöi. Kelit ovat olleet viimeisen päälle nämä kaksi viikkoa. Huomenna onkin äitienpäivä. Perhe tulossa lomalle tänne ja sitten lähden yhdessä heidän kanssaan kotiin.
Mutta vielä esmaspäev on tööpäev.

Hipstereitä ja torimummoja

Perjantaina meillä oli kirjastopäivä. Sairaalassa harjoittelevat virolaiset opiskelijat tekevät neljän päivän työviikon ja perjantai on omistettu teoriaopinnoille, siksi nimitys kirjastopäivä. Me lähdimme kirjaston sijasta Kalamajan trendikkäälle alueelle. Ennenvanhaan kalastajien asuttama kaupunginosa on nyt hipstereiden suosiossa. Alueella on entiseen tehdaskortteliin asettunut Telliskivi Loomelinnak eli Telliskiven luova keskus (telliskivi.eu), josta voi löytää monenlaisia kulttuurin tekijöitä ja käsityöläisiä. Alueella toimii monta hauskaa ravintolaa, esimerkiksi vanhoihin junanvaunuihin tehty Peatus sekä monet rahtikontteihin rakennetut pienet ruoka- ja kahvipaikat. Vielä ei nälkä vaivannut, mutta kahvit nautimme Telliskiven Reval Caféssa ja tutustuimme putiikkien valikoimiin.

Matkamme jatkui aurinkoisessa säässä, kiireetön vaeltelu tuntui ylelliseltä! Tiellemme osui vanhanajan tori. Mummot ja muutama pappakin myy vaatteita, leluja, käsitöitä, koriste-esineitä, elintarvikkeita… kaikkea kananmunista kristallikruunuun! Tori on nostalginen, nämä ovat katoamassa suurten kauppakeskusten valloittamasta Tallinnasta. Toriostosten jälkeen suuntasimme kohti vanhaakaupunkia. Matkan varrella ohitimme puotinsa (shitandstuff.ee), kylttiä korjailleen Wilma Schlizewskin.

Balti Jaamilta (Baltian rautatieasema) katsottuna Tallinnan vanhakaupunki näyttää aivan erilaiselta kuin satamasta päin tullessa. Talot ja tornit hipovat taivasta jyrkän rinteen päällä. Täältä pääsisi vanhaankaupunkiin portaita pitkin, mutta valitsimme hieman kevyemmän reitin.

Ihailimme toinen toistaan upeampia, hienosti entisöityjä rakennuksia ja surimme rapistuvien, ennen niin kauniiden talojen kohtaloa. Kaiken saneeraamiseen ei taida kaupungin, valtion tai yksityisten omistajien rahat riittää.

 

Haeskelimme ruokapaikkaa. Koska luokkakaverimme ovat Saksassa, halusimme mekin jotain saksalaista:

Tuhtien annosten jälkeen kaipasikin jo päiväunille! Vaeltelimme vielä hetken ja hyppäsimme bussiin, joka vei meidät majapaikkoihimme.

Tämä lauantai on mennyt minun osaltani lepäillessä. Rasvainen ja raskas ruoka oli liikaa poloiselle vatsalleni… Parempaa kohti ollaan kuitenkin menossa!

Leena kertoo tästä viikosta

Olemme Helenan kanssa olleet tätä viikkoa kardiologisella tehovalvonta yksikössä. Päivät ovat olleet hiljaisia. Helsingistä tuli Marianne katsomaan, miten meillä menee ja samalla tutustumaan Põhja Eesti Regionaalhaiglaan.
Ensimmäinen päivä meni kuulumisten ja työtehtävien kertomiseen, asioiden hoitamiseen sekä sairaalan tutustumiskierrokseen. Saman päivän illaksi Ulvi oli järjestänyt meille ohjelmaa. Lähdimme suoraan töistä Laulasmaa Spa:han. Siellä sairaalan henkilökunnalla oli konferenssi. Sillä aikaa Helenan kanssa kiertelimme paikkoja ja ihailimme merimaisemaa. Kylmää oli, joten ulkona emme kauan viihtyneet.

Ravintola Verdissä söimme maittavan (kala-kukkakaali) aterian ja jälkiruuaksi Crème brûléen kahvin kera.

Tilasin itselleni jalkahoidon, siksi ajaksi, kun muut menivät kylpylän puolelle. Ihana hemmottelutunti…


Olimme illalla puoli yhdeksän aikaan takaisin Tallinnassa.
Tänään Marianne tuli seuraamaan meidän työpäivää. Enemminkin tuli tietoa, kuin olisimme tehneet työtä.
Pääsimme seuraamaan tähystyksessä tapahtuvaa pallolaajennusta. Se oli todella mielenkiintoista.
Tällä viikolla viimeinen työpäivä sairaalassa, huomenna ”kirjastopäev”.

Leenan kuulumisia

Yleensä minä (Helena) olen täällä ”äänessä”, kun minulla on läppäri mukana ja tällä on helpompi kirjoittaa. Kaikki täällä kirjoittamani on kuitenkin meidän molempia kokemaa ja näkemää. Nyt myös Leena on päässyt näppiksen ääreen, tässäpä hänen kuulumisiaan:

Sunnuntaina kiertelimme Kadriorgin puistoa

…ja kävimme Kumu museon sisällä katsomassa paikkoja.

Carrambassa kävimme nauttimassa päivän aterian, mikä maistuikin pitkän kävelyn pärast.


Esmaspäev taas tööpäev. Hieman huonosti nukutun yön jälkeen voi sanoa, ettei ollut ihana herätä uuteen viikkoon.
Olimme samalla osastolla kuin viime viikolla. Otimme EKG:ta potilailta. Poistimme tikkejä, hoidimme haavoja ja katsoimme, kun hoitaja otti verikokeita potilaista. Perushoitoa emme ole tehneet eli peruspesuja ym.
Se mihin olemme kiinnittäneet huomiota ainakin tuolla osastolla, siellä ei vaahdota hygieniasta samalla tavalla, kuin meillä Suomessa. Hommat hoituu periaatteessa aseptisesti kuitenkin. Asiakirjojen salassapito on myös oma juttunsa. Lääkkeet ovat osastolla liukukaapeissa. Ei ole erikseen lääkehuonetta tai saati, että niitä jaettaisiin liukuhihna periaatteella.
Väsymys näkyi iltapäivällä, kun Helena oli ottanut Rr:n ja minun toimiessa kirjurina, kaadoin litran vettä potilaan pöydälle ja hänen päälleen. Noh, tulipahan tekemistä hieman pitkäveteiseen päivään. Saatiin viimeinen tunti nopeasti kulumaan, kun vaihdoimme kuivat ja puhtaat vuodevaatteet potilaalle.
Työpäivän jälkeen lähdimme suunnistamaan Suurpaalaan. Minä tiesin kaupan ja Helena reitin, kyllä kaksi päätä on enemmän kuin yksi;)


Teisipäeval menimme sydänvalvontaan. Useimpien suljettujen ovien taakse kävi reittimme pitkin sairaalan sokkeloisia käytäviä. ”Maamerkkejä” matkan varrella silmäillen.
Valvonnassa oli rahulik. Ohjaaja osasi englantia hyvin ja Helena toimi tulkkina minulle. Paljon ymmärsin ohjaajan puheesta, mutta en kaikkea.
Huomaa, kuinka väsyy ihan eri tavalla, kun joutuu vieraalla kielellä toimimaan.
Ja nyt kaupan kautta kämpille!

Kulttuuriviikonloppu

Nyt eletään jo tiistaita, mutta kerron nyt hieman menneestä viikonlopusta. Lauantain vietimme kuten naisten kuuluukin eli ostoksilla! Kiertelimme kauppoja, söimme hyvän lounaan ja kiertelimme lisää kauppoja. Lopuksi nautimme kahvit Pavlova-leivosten kera, ihanaa! Sunnuntaina hyppäsimme ratikkaan, joka vei meidät Kadriorgin kauniiseen puistoon (kadriorupark.ee). Puisto on varsinkin lämpimänä kesäpäivänä hieno paikka viettää kiireetöntä aikaa. Kävelimme puistoa ristiin rastiin ja räpsimme kuvia toinen toistaan upeammista paikoista.

Kaunein kaikista on tietenkin itse Kadriorgin palatsi, keisarillinen kesäasunto 1700-luvulta. Palatsissa toimii Viron taidemuseon yksikkö (kadriorumuuseum.ekm.ee).

Kävimme myös ihastelemassa massiivista, modernia taidemuseorakennusta Kumua (kumu.ekm.ee). Kaikkihan me suomalaiset muistamme, että tämän komean rakennuksen on suunnitellut suomalainen arkkitehti Pekka Vapaavuori.

Kävimme vielä kurkkaamassa Viron presidentin virka-asuntoa, jota vartioivat vakavat sotilaspojat. Rakennushan on tietenkin hieno ja juhlava, mutta hieman loistoa himmensi arkinen ikkunoiden pesu sunnuntaina! No, onhan ne presidentinkin ikkunat joskus pestävä…

Viikonloppu on takana ja työharjoittelumme sairaalassa jatkuu. Siitä lisää myöhemmin!

Museopäivä

Tämä päivä oli pyhitetty sivistykselle! Retkemme alkoi Vapauden aukiolta (Vabaduse väljak).

Lähdimme tutustumaan vanhaankaupunkiin, määränpäänämme oli Eesti Tervishoiu Muuseum eli Viron terveydenhoidon museo (www.tervishoiumuuseum.ee). Mutta sitä ennen piipahdimme kahvilla. Maan tavan mukaan nautimme kahvin kera suussa sulavan leivoksen ja ihan hyvällä omallatunnolla, sillä kävelimme paljon eli kyllä ne kalorit siinä kuluivat…

Museo on aivan loistava! Voimme suositella sitä ihan kaikille, sillä museossa on ajateltu myös lapsia. Terveydestä, anatomiasta, ravitsemuksesta sekä monesta muusta ihmisen elämään liittyvästä asiasta voi oppia hauskasti kokeilemalla, näkemällä ja tekemällä. Kotoinen Heurekamme on toimii samalla ajatuksella, siihen tätä ehkä voisi verrata. Museossa saa kuvata ja esineisiin koskea. Tässä muutama opettavainen kuva:

   

Kiertelimme vanhankaupungin kauniilla kaduilla, ihailimme taloja ja väistelimme turistilaumoja. Vanhakaupunki on todella suosittu, erityisesti aasialaisia matkailijoita on paljon.

Lounaan nautimme viehättävässä italialaistyyppisessä Pulcinellassa. Pizzat olivat isoja ja hyviä. Ravintola oli oikein soma, kuten kuvasta näkyy:

Jalat ovat kävelystä kipeät, mutta kyllä kannatti, päivä oli tosi kiva!

…ja nyt se odotettu tarina suomalaisesta hoitajasta, ruotsalaisesta potilaasta ja virolaisesta sairaalasta!

Tervitus!

Niin, täällä on alknut harjoittelu mukavasti Helenan kanssa. Minulla on loistava tulkki vieressä, noh, paitsi tällä reissulla: lähdin viemään hoitajan kanssa potilasta ultraan.

Hoitaja jätti minut mitään sanoatta yksin ruotsalaisen potilaan kanssa. Mentiin vastaanottohuoneeseen. Potilaan piti käydä wc:ssa ennen ultraa. Vaikea saada pieneen vessaan pyörätuolipotilasta, jonka jalat eivät kantaneet. Komensin lääkärin (tosin en siinä vaiheessa tiennyt, että hän on lääkäri) auttamaan potilas vessaan. Noh, selvisimme ilman wc käyntiä pullon avulla hommasta. Ultran jälkeen potilas päätti jäädä pitkäkseen hoitotasolle. Siinä tuli puhuttua suomea, viroa, englantia ja ruotsia… Sain kuin sainkin potilaan tuoliin takaisin. Sitten lähdettiin hissillä kolmanteen kerrokseen.

Kas, kerros ei ollutkaan kolmas, mistä törmäsin ulos…alkoi olemaan pitkiä käytäviä…Oli varmasti näky…Virolaisessa sairaalassa, suomalainen hoitaja lykkää, ruotsalaista potilasta pitkin virolaisen sairaalan pitkiä käytäviä, ruotsalaisen potilaan ollessa onnellinen, että pääsi saitsiitingille sairaalassa pois osastolta. Onneksi osasin loppujen lopuksi takaisin oikealle osastolle…

Esimene tööpäev

No niin, nyt on päästy ihan oikeisiin töihinkin. Ylihoitaja otti meidän sydämellisesti vastaan. Jännitys helpotti heti, kun hän tuli esittäytymään. Ulvi on todella mukava ihminen ja sai meidät tuntemaan olomme kotoisaksi. Hän näytti meille paikkoja, kertoi sairaalasta, työtehtävistä ja kaikista käytännön asioista. Osastolla meitä ohjasi Ene, joka myös puhuu sujuvasti suomea. Teimme tuttuja töitä: verenpaineiden ja saturaatioiden mittauksia, potilaiden avustamista ja EKG:n ottoa. Puhuimme englantia toisten hoitajien kanssa, muutaman sanan viroakin sekä pari fraasia venäjää, lisäksi saimme myös harjoitella ruotsin puhumista ruotsalaisen herrasmiehen kanssa. Herra ei oikein puhu englantia eikä henkilökunta ruotsia, joten me tomerat suomalaiset yritimme toimia tulkkeina. Tästä on Leenalla hauska juttu, joka voisi alkaa vaikkapa näin: ”Olipa kerran suomalainen hoitaja, ruotsalainen potilas ja virolainen sairaala…” Tämän tarinan saa Leena itse kertoa, kunhan pääsee koneen ääreen.

Jo yhden päivän perusteella huomaa, kuinka tärkeää monipuolinen kielitaito on. Jos yhteistä kieltä ei löydy, niin elekielelläkin moni asia selviää. Ja sitten: hymy ja iloinen asenne toimii kaikilla kielillä!

 

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén